4ART:n näyttely Metsola Galleriassa, Kristian Järvi, Leena Leinonen, Ari Palosaari ja Pirjo Piiroinen, tammikuun 2011 loppuun.
Aukioloajat löydät Kalevan Menoista.
Taulujeni tarkoitus on tuottaa hyvää mieltä ja iloa katsojille. Maalausharrastukseni alkoi vuonna 1985. Kansalais- ja Työväenopistojen ym. kursseilta olen saanut teknisiä tietoja ja kannustusta jatkaa harrastustani.
Aiheet tauluihini saan kuulemistani hauskoista jutuista ja näkemistäni tapahtumista tai esimerkiksi lukemistani lehtijutuista tai runoista. Harrastukset ja kanssakäyminen ystävien kanssa ovat tuoneet hyvää mieltä ja inspiroineet monen taulun tekemiseen. Lenkeillä yksin, ystävien tai koiran kanssa näkee paljon maalauksiin sopivia tilanteita. Näistä syntyy mielessäni kuva ja naivistiset hahmot piirtyvät kankaalle. Tauluihin tulee muistikuvia oman eletyn elämän tapahtumista ja elinympäristöstä. Niissä on paljon kukkia ja värejä ja usein on kesä.
Tulevan kesän odotus on antanut aiheen tehdä kuvia myös puutarhojen kukista.
Olen esitellyt töitäni yhteisnäyttelyissä sekä muutamissa omissa näyttelyissä, esimerkiksi v. 2006 Kempeleen kunnantalolla. Siellä vanhempi rouva katseli tauluja ja tuumasi, että "Tännehän sitä pitää tulla, ku kotona mennee oikeen huonosti".
Marja-Liisan yhteistiedot ja lisää kuvia maalauksista löydät hänen blogistaan, jonka osoite on sivussa.
*****
"Santataaloja ja muita lomamuistoja"
Päivi Tiittasen ikkunanäyttely Taide ja kehys Jokelan ikkunassa 1.4.-30.4.2009
*****
Ari Palosaaren maalauksia Oulun seudun kuntoutussairaalassa 30.3.-30.4.2009