Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikkujoulut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikkujoulut. Näytä kaikki tekstit

Vielä palaamme pikkujouluun

osa 3


Neulonta kisa käynistyi ja tässä vaiheessa osallistujat olivat vielä hupimielellä, mutta kisan edetessä ilmeet vakavoituivat.



Kristianin tyylinäytettä


sekä Arin



Tuomarina toimi Leena ja osallistujien työt tarkastettiin huolellisesti ennen voittajien julistamista. 




Voittajaksi saatiin Kristian ja hänet myös palkittiin punaisista silmukoistaan.




Vielä oli lahjojen jako, jota edelsi käsiala näytteet kirjoitettuna sillä väärällä kädellä.  Sari kirjoitti parhaiten Joulupukki sanan vasemmalla kädellään, joten hän sai nostaa lahjansa ensimmäisenä.




Pikkujoulut Vintillä

osa 2


Täytyyhän kunnon pikkujouluissa olla myös tietovisa ja oikein hyvässä kerrassaan useampi.
Ensimmäinen visailu sisälsi jäsenten esittämiä taiteeseen liittyviä kysymyksiä. Meno yltyi melko villiksi, pisteistä kinattiin ja taisipa säännötkin hieman muuttua, mutta vain pienen säädön verran. Kolme eniten pisteitä kerännyt ja kolme seuraavaa heidän parikseen, pääsivät seuraavalle kierrokselle.
Voittajaa odotti palkinto.

Ennen toista kierrosta Leena esitteli asuunsa sointuvaa taulua, Leena oli pistetilaston kärjessä.



Marja-Liisa johdatteli kuulijat runojen maailmaan lausuen muutaman runon. Marja-Liisa kuuluu Kukkahattu täteihin, joka on Oulun seudun lausujien eräs ryhmä.



Sitten kahviteltiin ja nautittiin monenmoisia jälkiruokia.



 Makoisaa juustokakkua ja lehteviä torttuja.



Tässä sitten voittaja parin tyyliä, ei tainnut Taiteen jättiläinen kovin auttaa näissä Vaulan valitsemissa kysymyksissä.
Leena selosti kysymystä tyyliin ThiliaThalia tallallaa ja Pirjo yritti arvata Vaulan näyttämään kysymykseen vastauksen, no eihän siinä tainnut olla paljon arvausta, taisi mennä melkein putkeen kaikki.




Voittajien saatua palkinnot edellisestä visailusta, siirryttiin neulonta kisaan. Kisaan osallistui kaksi naista ja kaksi miestä. Heillä oli taustahenkilö, joka antoi ohjeita neulonnan salattuun maailmaan. Miehet olivat ensikertalaisia, mutta naiset olivat enemmän tai vähemmän perehtyneet asiaan, joten parit kisailivat keskenään. Kellottajana toimi Päivi. Kisasta enemmän seuraavassa postauksessa.