Suuri Maalaustapahtuma 2018

Ultramarin osallistui 10.7. 2018 Suureen Maalaustapahtumaan. Seitsemän innokasta taiteilijaa maalasi aurinkoisena päivänä Oulunsalon museon pihalla. Teokset olivat näyttelyssä Oulunsalon kirjastossa heinäkuun ajan.



Taiteiden yö Oulussa 17.8. 2017


Taiteiden yössä Oulussa Taideyhdistys Ultramarin ry:n ideoima TAIDENARU veti kaikenikäistä yleisöä. Yhdessätekeminen koettiin mukavaksi ja aikaansaannosten ihailu tuotti iloa taiteiden illassa ja yössä liikkujille, sekä mukana olijoille.


                                                           Kristianin tekemä hieno juliste.


Viime hetken suunnittelua tapahtumaa varten.


Lämmin kesäinen ihana ilta TAIDENARU-tapahtumalle.


Taidenarun kiinnityksessä tärkeä esine.

Puistosta löytyi oivat pöydät maalaamiselle.

Maalata voi myös maassa istuen.


Maalaustunnelmia Plaanaojan varrella Otto Karhin puistossa.


Aurinkoisissa tunnelmissa suunnittelua.

Kristian kiristää narua.

Taiteilijoiden ikähaarukka oli moninainen ja innostus kova.

Taideteos syntymässä.

Nopeasti syntyvää näyttelyä ihasteltiin.

Taidenarut täyttyivät nopeasti terveisistä.

Yhdessätekeminen se vasta hauskaa onkin.

Luovuus kukoisti monella tapaa

Monenikäistä taiteilijaa.

Osin läpinäkyvät maalaukset.

Heijastuksia vedessä.


Kuvajaisia Plaanaojan pinnassa.




---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Otto Karhin puisto
Laanaojan liepeillä

Taidenaru. Ultramarin ry:n yhteisötaideteos. Teokseen voi tuoda osia, terveisiä satavuotiaalle Suomelle, tai niitä voi tehdä työpajatyyppisesti paikan päällä. HUOM! Naru ripustetaan puiston koivuihin, joten osien tulee olla tarpeeksi keveitä, jotta puut eivät vahingoitu.


Hei,
Osallistumme siis to 17.8. järjestettävään Taiteiden Yöhön yhteisteoksella "Taidenaru" ja äsken pidetyssä kokouksessa päätettiin että kokoonnuttaisiin Kömmänään ensi su 13.8. klo 14 esivalmistamaan osasia teokseen. Taiteiden Yönä kokoonnuttaisiin sitten puistoon virittämään teosta Kaupunginojalle klo 17.30. Osia voi myös jokainen jäsen tehdä kotona ja tuoda esim. paikan päälle Otto Karhin puistoon mutta olisi mukava jos pääsisitte jo sunnuntaina Kömmänään! :) Ainakin nämä henkilöt olivat osallistumassa Taiteiden Yöhön:



Kollaasinäyttely Oulunsalon aluekirjastossa 1.9.- 30.9.2016



Juliste K. Järvi



Näyttely on pystytetty ja siitä tuli upea, monipuolinen ja materiaalien runsautta on käytetty taiteellisen kekseliäästi. Näyttelyssä on39 kollaasia yhdeksältätoista tekijältä.


Kuvat A. Palosaari






Merenneito jäämeren rannalla  Anja Nissinen


   Auringon silta  Tuomas Peltoniemi      Merenneitokaksoset tauolla    Anja Nissinen


"Ensimmäinen yhteys"  Riitta Polvi-Karjalainen


"Fuuga"   Riitta Polvi-Karjalainen


     " Olevaisen olkapäillä " Tarja Paldanius     " Vanhan linnan puistossa " Tuomas Peltoniemi                                 


                                                     Alhaalta kolmas   "Rudolf" Anja Nissinen



              "Prinsessasatu"  Leena leinonen                                    "Ihme"   Anni Näyhä


  Meren rannalla  ja  Kotipesä  Tuula Puustinen


                                  Anyversium    Kristian Järvi


                                  Ollaan onnellisia   ja    Me leikitään   Marja-Liisa Kanninen


                                             Kun ote irtoaa   Eija Tolonen-Manninen


                                                                                                   Kesän muisto  Tuula Puustinen

Vasemmalta oikealle
" Jäätelökesä " Marja-Liisa Kanninen
" Parempi pyyt povella kuin kaarneet kainalossa " Tarja Paldanius
" Yön hohde " Anja Nissinen



Yksi pieni sydän  Anja Nissinen   Soul Cartds  Ultramarin ry.


Matkakuumetta  Marja-Liisa Kanninen




Tuo näyttelyyn tulevat kollaasit viimeistään tiistaina 30.8.2016 Kömmänään. 


Esimakua näyttelyyn tulevista kollaaseista.


Kuva: Ari Palosaari





Kuvat: Tarja Paldanius